Lumoa pakkasesta

Kainuun syksy kääntyi kylmäksi, mutta luonto teki siinä vaiheessa taideteoksia. Ensimmäinen kuvauskeli oli, kun vesi jäätyi kasvien pinnoille pieninä pisaroina. Silloin oli aika kaivaa makro-objektiivi esille  ja kiinnittää kamera jalustaan. 

Tällainen kuvauskeli on ainutlaatuinen ja kuvaus on tehtävä heti, koska huomenna samaa tilannetta ei enää todennäköisesti ole ja niin kävi nytkin - seuraava leuto päivä sulatti koko komeuden. Onneksi tuuli ei ollut kuin hentoinen, koska se olisi pilannut kuvauksen pimenevässä illassa. Nyt pystyin kuvaamaan vielä ISO100:lla ja aukolla 8 sekä 11 kohtuullisen nopealla suljinnopeudella. Ilman jalustaa kuva olisi tärähtänyt välittömästi. Lisäksi minulla oli käytössä lankalaukaisin. 

Muutama päivä jääkuvauksista, luonto yllätti jälleen. Kasvien pinnoilla ollut vesi jäätyi lumipiikeiksi kasvien pinnoille. Edelliset kuvaukset tein lähiniityllä, mutta nyt otin auton ja ajoin Oulujärven rannalle Paltaniemelle Pappilaniemeen. Määränpää oli Pappilanniemen rantakivikko. 

Rannalla kasvaa leppää, jonka kävyt olivat komeasti kehystyneet lumisiin piikkeihin. Vieressä olevan kuvan taustan ylivaloitin tarkoituksella, jotta sain valkean taustan ja toisaalta näkymään tummanruskeiden käpyjen yksityiskohdat. 

Kajaanin rautatieasema on historiallisesti erittäin kaunis miljöö. Rautatieaseman pihalla kasvaa muutama upea pihlajayksilö, joiden marjan tuotanto oli tänä vuonna todella runsas. Marjat ovat jostain syytä myös erittäin hyvin säilyneitä tuholaisilta ja taudeilta. Syysloman alussa, kun kävin hakemassa tyttäreni junalta, ihastuin jo marjoviin pihlajiin. Nyt muistin pihlajat ja päätin käydä kuvaamassa niitäkin. Siellä odotti todella kuvauksellinen marjasato aivan kuin rautatieaseman ohi olisi puhaltanut yht'äkkiä jäätävä tuuli, joka oli tehnyt lumipatsaita kaikesta kasvavasta. Kuvasin

suurimmalla mahdollisella aukolla 2,8 ja joitakin 4,5. Valitsin suuren aukon, koska kuvasin käsivaralta ja valoa ei ollut tarpeeksi nopeaan suljinaikaan. Aukon valinta oli sopiva, koska samalla sain taustan sumeaksi ja tasaiseksi. Näin itse kohde erottuu hyvin taustasta. 

Seuraava kohde oli Kuluntalahden venesatama. Toive olisi ollut saada järvestä nousevan sumun sisälle kuvattua siellä asustanut joutsenpariskunta, mutta joutsenten muutto oli jo alkanut eikä niitä näkynyt enää maisemassa. Rannan kasvusto oli kuitenkin kuvauksellista ja yleisinä kasvaneet rikkakasvit olivat nyt "talventörröttäjinä" saaneet komeita huntuja ympärilleen. Hämähäkinseitit ja kuolleet maanpäälliset kasvustot olivat kuitenkin uudistaneet kesän kauneutensa. Kokeilin lähikuvausta telellä ja toimi hyvin, vaikka jonkin verran kuviin tulikin vinjetointia eli kuvien reuna-alueet jäivät tummemmiksi. Toisaalta kuvassa tummuus näytti tarkoituksenmukaiselta ja ehkä kuvankäsittelyssä olisin lisännyt kulmien tummuutta, jollei objektiivi olisi sitä jo tehnyt.

Kuluntalahden sataman puut valkoisen hunnun peittäminä. Taustalla sumuverho estää näkymän kauemmaksi.

 Suurpedot mielessä

Jokaisen tulisi viettää yksi yö elämästään karhujen kanssa. Yö karhukojulla on elämys sinänsä, mutta karhujen ilmestyminen näköpiiriin nostaa sykkeen kyllä yli sadan. 

Varaa karhukojusi hyvissä ajoin, jotta saat mieleisen paikan ja ajankohdan. Palvelua tarjoavilla on useita kojuja erilaisissa maastoissa ja ne selviävät yrityksen  www-sivuilta. Itse vierailin Martinselkosen eräkeskuksen kojuilla http://www.martinselkonen.fi/ ja varasin paikan jo kevättalvella. Valitsin suopaikan sen näkyvyyden ja valoisuuden takia. Koju oli vielä reunimmainen, joten pääsin kuvaamaan karhuja kuudesta kuvausaukosta luontotaustaisena lähes joka suuntaan. 

Jos aiot valokuvata ja saada hyviä kuvia, valitse ajankohta, jolloin klo. 16:00-24:00 välillä on valoisaa tai hanki valovoimaista optiikkaa. Itse olin liikenteessä heinäkuun 4. päivä. Varaa mukaan sekä järjestelmäkamera + erilaisia objektiiveja (paras 100-300 (400 tai 500) + mahdollisesti loittorenkaita, joilla saat kohteen vielä lähemmäksi. Jalustaa ei välttämättä tarvitse ottaa mukaan, koska kojuissa on kuvaustasot. Itse raahasin painavan Manfrotton turhaan kojulle. Jos omistat videokameran, niin ehdottomasti mukaan. Voit valjastaa yhden kuvausaukon sitä varten. Muista ottaa mukaan vara-akkuja ja muistikortteja, koska kuvia tulee otettua kuitenkin satoja ja kannattaa ottaakin. Niistä on hyvä sitten karsia huonot otokset pois.

Mukaan tarvitset kameran lisäksi vettä, vettä ja vettä. Itse olin kojulla lämpimänä heinäkuun yönä ja kojun lämpötila on iltapäivästä suht koht korkea, ennen kuin luukut avataan ja ilmavirtaus viilentää sisäilman. Iltaa kohti olotila helpottuu, mutta siltikin kannataa nestettä varata mukaan. Palveluun kuului eväspaketti, jossa oli voileipiä, kahvia, teetä ja vettä. 

Mukaan tarvitset myös kosteuspyyhkeitä, sillä pesumahdollisuutta käsille eikä muullekaan kojuissa ollut. Hikinen naama oli mukava pyyhkäistä mietoon savet pyyhkeseen aika ajoin. Pieni wc pönttö kojussa on, jos hätä pääsee yllättämään.

Suurin osa ajasta menee kuitenkin tähystysaukoista karhujen tiirailuun ja kun yksi karhu tulee paikalle, yleensä sieltä seuraa useampi perässä. 

Karhut ovat kaikkiruokaisia, mutta syövät pääosin kasvisruokaa eritoten marjoja. Hyvin tälle metsien kuninkaalle maistuvat myös hyönteiset, toukat ja muurahaiset. Näillä kojupaikoilla karhuja myös ruokitaan ja yllättäen koiranraksuilla. Menimme kojuille ruokinnan aloitusaikaan ja useita karhuja oli jo odottamassa paikan päällä "herkkunaksuja", joten tuli hieman kiire kaivaa kamerat esille. 

Heinäkuussa paikalle tuli myös karhuemo kolmosten kera. Karhunpennut syntyvät talvipesään ja kesäkuun alkupuolella ne lähtevät pesästä tutustumaan ulkomaailmaan emon seurassa. Pennut olivat todella leikkiväisiä ja uskalsivat jo irtautua emostakin hieman kauemmaksi. Emo vahti kuitenkin koko ajan pentuettaan ja ajoi voimakkaasti pois kaikki tunkeilijat.

Parin vuoden ikäisiä teinikarhuja ns. eraus-pentuja kojulla oli useita. Nämä nuoret yksilöt ovat itsenäistymässä ja emo vieroittaa niitä hankkimaan itse ravintoa ja pärjäämään luonnossa.

Vaikka karhut vaikuttivat kojusta käsin hellyttävän lemmikkimäisiltä, kojussa kannattaa pysyä. Välillä paikalle tuli iso uroskarhu, joka painui läheiseen metsään toisen isomman uroksen perässä. Kohta alkoi valtava jyske ja pauke, kun karhut ottivat metsässä mittaa toisistaan. Siinä välissä ei olisi ollut kiva olla.

Pienet pennut olivat paitsi leikkiväisiä myös uteliaita. Viereisen kojun ovea käytiin kokeilemassa useamman kerran ja meidänkin kojun tuuletusaukosta kuului sierainten ilmaa vetävä ääni, kun pentu haisteli uusia tulokkaita. Silloin piti tarkistaa, että ovi on varmasti säpissä.

Paras kuvausaika kojulla oli iltakuuden ja kymmenen välillä. Sen jälkeen hiljeni. Tosin yllättäen suolla käveli myös yöllä hirvi, mikä lienee harvinaista karhualueilla. 

Nyt sinne pääsee - Arppen muistometsä tarjoaa elämyksen aikuiselle ja lapselle

Vain 8 km Kajaanin keskustasta alkaa luonnonsuojelualue, jonka ympäri kiertää 2,2 km:n luontopolku. Pienen metsätaipaleen jälkeen nousen ylöspäin kuivaa kalliokangasta ja ihastelen lukuisia kelopuita, jotka selkeästi ovat pesimäpuina erilaisille linnuille ja hyönteisille. Yritän tähystää puustoon ja bongata viirupöllöä, joka asustaa alueella, mutta tällä kertaa se jää haaveeksi. Sitäkin enemmän metsä tuo mieleen muistoja lapsuudesta, jolloin leikimme vielä paljon metsässä, joka ainakin tuntui yhtä mahtipontiselta ja suurelta kuin tämä metsä. Luonnosuojelualueella on kunnon puuta eikä tehometsätalous ole päässyt tuhoamaan luonnon monimuotoisuutta. Imen voimaa lähes tai jopa ylikin 100 vuotiaista puista ja istahdan hetkeksi seinäsammalpeitteelle tutkimaan ympäristöä tarkemmin. 

Naavojen ja luppojen peittämät puut nousevat korkeuksiin. Edessäni on luonnontilainen kiviröykkiö, joka on peittynyt osin palleroporonjäkäliin ja erilaisiin sammalliin. Tikka kutsuu jossakin kauempana- ihannepaikka asua, kun pesäkoloja on tarjolla yllin kyllin.

Sukellan takaisin jylhään metsään ja tähyilen ylöspäin sinitaivaaseen. Yritän kuvata kaatuneita keloja ja harmittelen, kun en ottanut mukaan laajakulmaa. 100-400 mm objektiivi vangitsee vain osan elämyksestä. Valoa metsässä on keskipäivällä tähän aikaan tarpeeksi liikkumattomien kasvien kuvaukseen, joten muutama otos tulee jopa mieleinenkin.

Olen kävellyt aurinkoa vasten jo puolisen tuntia, tosin hitaasti ja luontoa tutkiskellen, kun polku alkaakin kääntyä ja maasto muuttuu soiseksi. Polku kestää hyvin kulkea maastokengillä, mutta polulta siintävä lampi houkuttelee lähemmäksi. Täällä voisi olla lakkojakin kesän loppupuolella - kuivuneet lakan lehdet enteilevät uutta käyntiä myöhemmin heinä-elokuun vaihteessa. Suoalue on luonnonsuojelualueen vieressä eikä kuulu enää suojelualueeseen, joten sieltä uskaltaa marjojakin käydä hakemassa. Muutoin Arppen muistometsäalueelta on kasvienkin keruu kielletty.

Nyt saan optiikan hyötykäyttöön, sillä lammen toisella puolella uiskentelee telkkäuros. Valkoinen piste kiinnittää vielä tässä vaiheessa vuotta huomion, kun lumi on sulanut ja uros on vielä juhlaväreissään. Vaikka olen mielestäni tosi kaukana, uros huomaa liikkeen ja lähtee lipumaan kauemmaksi. Jatkan matkaa.

Polku ohittaa lammen reunustaman erilaisista rahkasammalista muodostuvan mättään ja melkein astun pikkuruisen korvasienen päälle. Tässä voisi olla eväiden syöntipaikka. Istahdan taas ja noukin kahvipullon repusta. Tulipaikkoja matkan varrella ei ole ja tulta sinne ei saa tehdä, joten voileipä ja kahvi riittävät tällä kertaa energiavarannon nostamiseen. 

Kurki ääntelee jossain kauempana, mutta ääni kuuluu sen verran hiljaa, ettei sitä kohti kannata lähteä suunnistamaan.

Ihastelen harmaaröyhelöitä puiden pinnoilla. Epifyytti on sopeutunut kasvamaan puun pinnalla ottaen kosteutta ilmasta ja sateiden mukana tuomasta vedestä.

Polku loppuu ja auto näkyy jo parkkipaikalla. Tänne on päästävä uudelleen voimaantumaan.



Matka oli helppo taittaa ja mukaan voisi ottaa lapsiakin- reitin pituus on sopiva ja reitti on turvallinen kulkea. Kesäkuuun alkupuolella varottava viirupöllön poikasia, koska emo puolustaa tiukasti jälkeläisiään ja emon koko on kuitenkin pituudeltaan lähes puolimetriä ja siipien kärkiväli yli metrin terävästä nokasta puhumattakaan. Muutoin eväät mukaan ja koko perhe retkelle!

Elämystä kerrassaan

Sinisuohaukka, kurki, joutsenia, hanhi, töyhtöhyyppä, korppi ja moni muu

Nyt eletään lintujen puolella kiihkeää aikaa, kun pariutuminen alkaa ja urokset taistelevat naaraiden huomiosta. Minun oli tarkoitus mennä kuvaamaan teeren soidinta, mutta paikalta löytyikin kaikkea muuta. Teeriäkin siellä oli...

Ken on meistä mahtavin

kurkien kunkkutaistelu

Tänä viikonloppuna pääsin tutustumaan päiväpetolintuihin kuuluvaan sinisuohaukkaan. Lintujen ulkoasu noudattelee samoja periaatteita kuin muillakin lajeilla: uros on kaunis päävärinä valkea ja naaras ruskean harmaan kirjava. Pieni peto näyttää aika uhkaavalta levittäessään siivet, joiden kärkiväli voi olla yli metrin. Haukaksi sen tunnistaa jo kaukaa leppoisasat liitelystä. Lajintunnistus voi olla haaste, sillä läheisiä näköislajeja on muutamia.

Samalta paikalta bongasin kurkikatraan, jossa jo haettiin reviirin paikkaa pienellä nahikoinnilla. Kurjet osaavat lentotaktiikan muodostamalla lentoon päästyään auramaisen kuvion, jossa jokaisella kurjella on oma paikkansa.

kurkiaura

Sinisuohaukka naaras

Sinisuohaukka koiras

Arvaisitko, mikä lintu on kyseessä, jos sanoisin sen olevan kurnitsoihin kuuluva, kyyhkysen kokoinen voimakasrakenteinen kahlaaja. Töyhtöhyypät ovat saapuneet runsain joukoin Kainuuseen. Niiden kampaus on suorastaan kuninkaallinen; töyhtö heiluu ruokailun tahdissa ja upea väritys kruunaa linnun ulkoasun.

Joutsenia pellolla

Töyhtöhyyppä

Love in the air

Love in the air

Renforsin lenkki

Renforsin lenkki on sunnuntaikävely tai -juoksun valokuvaharrastajan unelma tähän aikaan. Kajaaninjoen vartta kiertävä lenkkipolku tunteilee monella tasolla. Aloitin kierroksen Kajaanin hautausmaan poluilta, joka pisti ajatukset heti alkuun ojennukseen. Mihin meillä oikeastaan on tässä elämässä kiire? Ponttoonisillan jälkeen oikaisin hieman metsikön kautta. Siellä tuoksuu jo kevätmulta - melkein odotin, että leskenlehti olisi jo tervehtynyt kukillaan joen rantamilla. Lenkkipolku jatkui, tosin hieman jäisenä, olisi pitänyt ottaa mukaan pussillinen hiekoitushiekkaa. Harmitti hieman liukkaus, kun ennätin jo ihastua ajatukseen, että tässäpä sukulaisvieraille oiva ohjelmanumero. Etsin silmilläni matkan varrelta saukkoa, kun kuulin sen jo levänneen vastapäisen joentöyrään lämpimällä kallionkupeella. Nyt se ei näyttäytynyt, mutta linnanraunioiden jälkeen joutsenet pelastivat tavoitteeni ja pääsin kuvaamaan.

Kajaaninjoella oli rakkautta ilmassa, kun joutsenpariskunnat laskeutuvat lennon jälkeen tervehtimään toisiaan. Voimalaitosten välistä suvantoa varjostavat kaupungin korkeat kerrostalot illalla, mikä kuvauksen kannalta on hyvä, mutta se estää hienojen auringon viimeisten säteiden kimalluttamat lintukuvat. Oikeasta suunnasta kuvatut linnut saavat taustalleen upeat linnanrauniot. Taisipa joku kanssakuvaaja sanoakin, että linna taustalla ja joutsenet etualalla saisi hyvän Kajaania mainostavan kuvan. 

Viime tiistaina laskin joutsenpareja olevan 8 kpl eli yhteensä 16 joutsenta. Lauantaina siellä näkyi enää 2 paria ja tänään 1 pari. Osa oli siirtynyt lähelle Onnelan asuntoalueen edustalle sulaan ja osan bongasin Paltaniemen pelloilta. 

Samaan suuntaan

Tähän aikaan oiva markkinointivaltti ja nähtävyys Kajaanille on Renforsin lenkki ja siihen liittyvä lintulajisto. Saattaapa hyvällä lykyllä nähdä saukonkin. Ohjelmapalvelussa voisi selostaa laulujoutsenen elämää poikasesta aikuiseen yksilöön unohtamatta kunnon sinisorsaa, joita yksilöinä lienee satoja linnan raunioiden kupeessa. Renforsin lenkin jatkumona nähdään uusi uimahalli ja Onnelan asuntoalue. 

Kesällä siellä pääsee uimarannallekin. 

Kainuun liikunnan sivuilta löytyy hyvä reittiohje Renforsin lenkille: Renforsin lenkki

Sorsat lennossa

Sinisorsia näkyvissä

 Varma kuvauskohde Kajaaninjoella

Albiino erottui joukosta

Rivimuodostelmassa

Joskus näin talvella, kun muuttolinnut eivät ole vielä saapuneet ja luontokin on lepotilassa, iskee kuvaustuska. Jotain on päästävä vain kuvaamaan. Silloin kannattaa suunnata Kajaaninjoelle.

Sorsia on voinut kuvata joella koko talven. Sinisorsa eli heinäsorsa
on päässyt hyvin talvehtimaan voimalaitoksen alapuolella olevassa sulassa ja ruokinta on mahdollistanut niille ravintoa koko talvikauden. Joella on talvehtinut myös erikoinen albiinosorsa, joka selkeästi on ollut naaras, sillä komeaväriset urokset ovat pyörineet sen ympärillä. Sinisorsilla naaras valitsee koirasjoukosta parhaimman uroksen soidinmenojen mukaan.

Sorsat ovat aloittelevalle valokuvaajalle oiva kohde, sillä niiden verkkainen meno ei vaadi kameralta huippunopeutta. Sinisorsat kulkevat parvissa ja tarkentamisessa täytyy olla tarkkana, mihin kohti tarkennuspisteen laittaa, jotta kuvasta tulisi myös syyvyydeltään miellyttävä katsoa.

Tänä vuonna myös joutsenia on ilmestynyt Kajaaninjoelle normaalia aikaisemmin. Viime vuonna näitä lintuja pääsi kuvaamaan vasta huhtikuun puolella, kun jo nyt ovat ilmestyneet ensimmäiset pariskunnat. Joutsenpari solmii elinikäisen liiton, joten parinvaihtoa niillä ei tapahdu. Olen päässyt todistamaan vieraan yksilön karkotusta, kun se on laskeutunut toisten reviirille. Nokka on silloin kovassa käytössä. Ja voi sitä riemunlaulua, kun toinen saadaan poistumaan alueelta.

Joutsenten valokuvaus on helppoa, koska ne ovat ensinnäkin kookkaita lintuja, joten tarkentaminen on helppo kohdistaa kohteeseen. Tähän aikaan, kun ne ilmestyvät kuvausalueelle, valoa on myös päivisin riittävästi, joka mahdollistaa nopeat suljinajat. Näin myös liikettä on helppo saada kuvattua. Voimakas kontrasti tumman joen ja vaalean linnun välillä asettaa jonkin verran haastetta. Olen tosin saanut napattua elämykseltään "Tuonelan joutsen" kuvia, joissa valkea kaunis joutsen lipuu tummanpuhuvaa vettä myöten.

Kamera saa olla hyvässä valmiudessa ja sarjalaukaus asetus päällä, sillä kun joutsenparvessa alkaa tapahtumaan, se on elämyksellinen ilmestys ja menee ohi kiitävällä vauhdilla. Kuvaussarjasta huomaa, ettei ihmisen silmä kerkeä kaikkea edes havannoimaan.

Kajaaninjoella ravintoa etsivät joutsenet

Vieras yksilö ajetaan pois reviiriltä.

Teeriä latvassa

Lähes viidenkymmenen linnun parvi

Manamansalossa satuin ajelemaan alkuviikosta teeriparven keskelle. Pikalaskennassa parvessa lienee ollut lähes viisikymmentä yksilöä, naaraita ja koiraita. Yllättävän suuri populaatio, kun uusi sukupolvi ei vielä ole kuoriutunut edellisen metsästyskauden jälkeen.

Teeri ei pelkää autoa, mutta äkillistä likettä sitäkin hanakammin. Pääsin kuvausetäisyydelle todella hiljaisella vauhdilla, sitten moottori sammuksiin, auton ovi varovasti auki ja kamera tukevasti oven rakoon. Autojalusta tai hernepussi olisi hyvä tällaisiin tilanteisiin, mutta niitä ei nyt ollut mukana, joten piti reagoida nopeasti muulla tavoin. Ilman tukea ei tällä valolla ja pitkällä objektiivilla olisi saanut yhtään siedettävää kuvaa.

Sarjalaukaisuilla ikuistin parvea noin viitisen minuuttia, kunnes vastaantuleva auto lehahdutti koko parven lentoon. Muutama otos kelpaa esitellä täälläkin. Kekkasin tosin, että tärähtäneet kuvat saavat uuden elämän öljyväritauluina, jotka syntyvät kätevästi kuvankäsittelyssä muutamalla napin painalluksella. Ylhäällä oleva lentokuva on esimerkki siitä. Sen voisi lähettää kutsukorttina vaikkapa metsästysseuran juhlaan.

Koivun urvut maistuvat teerelle.

Kuvat ovat sattumoisin nyt musta-valkoisia, koska opiskelen parhaillaan musta-valkokuvausta. Uskokaa tai älkää, mutta kuvaaminen ilman värejä on haasteellista. Niihin on saatava sekä mustan että valkoisen sävyjä. Kirkas taivas ja harmaa maasto eivät ole parhaimpia valo-olosuhteiltaan.

Seurasin parvea jonkun aikaa ja huomasin miten taitavia ne ovat liikkumaan hennoilla koivun oksilla. Ruokaa ainakin oli yllin kyllin.

Upea näky näin isosta parvesta (kuvassa n. 30 yksilöä).
Osa parvesta oli toisella puolella tietä.

Teereen voit tutustua lisää täältä:

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/teeri

Lapinpöllön lumoissa

Lapinpöllö on harvinaisuus Kainuussakin

She's got the look
(kuva oli kesällä 2013 Kajaanin pääkirjaston
valokuvanäyttelyssä)

Viime kesäkuussa ja toisen kerran elokuussa pääsin tutustumaan lapinpöllöön. Ei ole ihme, että pöllö on viisauden kuvana tunnettu, niin läpitunkeva sen katse oli. Kadehdittavaa on lapinpöllön rauhallisuus ja ilmiselvä suunnitelmallisuus saalistusurakkaa tehdessään. Istuimme tovin lapinpöllön kanssa vastakkain kynnöspellolla ja ihmettelimme toisiamme. Siinä hetkessä oli jotain lumoavaa - luonnonvoimaa kerrassaan!

Kuvaajan lapinpöllö päästää yllättävän lähelle - eikä se näy välittävän kuvaamisesta. Kesäkuun alussa aamuyön tunteina kuvattu lapinpöllö on parhaimmillaan. Nousevan auringon valo korostaa keltaisten silmien läpitunkevaa katsetta. "Aikainen lintu madon nappaa" -sanonta piti nyt paikkansa. Aamukolmelta heränneenä nappasin pöllöstä omasta mielestänikin erinomaisen kuvasarjan.

Lapinpöllöä ei kannata mennä häritsemään muninta-aikaan eli nyt maalis-huhtikuussa. Emo hautoo noin kuukauden ja sinä aikana se puolustaa pesäänsä sekä terävillä kynsillään että nokallaan. Muutenkin pesintäaikaan olisi syytä liikkua mahdollisimman vähän pesintäalueilla ja antaa näiden harvinaisuuksien lisääntyä rauhassa.

Minä ja lapinpöllö katsemittelössä: 
Kumman pokka pitää pisimpään?

Elokuun tapaamisessa sain taustalle lammen auringonpaisteessa. 

Upea lintu - ei voi muuta sanoa!

Lapinpöllöön voit tutustua tarkemmin täältä:

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/lapinpollo

Talvista lintukuvausta

Koskikaralle täytyy nostaa hattua

, sillä se elää ja asustaa talvellakin hyisten koskien äärellä ja hyppää jääkylmän kosken pyörteisiin etsimään ravintoa. Jos menet näin talvella kuvaamaan koskikaraa, varaa päällesi kunnolla vaatetusta. Tosin ensimmäisellä kuvauskeikalla voi tulla kuuma jo pelkästään siitä innosta, joka syntyy linnun näkemisestä. Itse olen kuvannut lajia +10 asteen ja -30 asteen välillä, enkä ole paleltunut vielä kertaakaan.

Tutustuin tähän lintuun ensimmäisen kerran valokuvaaja Reijo Haukian valokuvauskurssilla, samalla innostuin myös yleensä lintukuvauksesta. Valokuvan kautta tuntomerkit tarttuvat yllättävän hyvin muistiin ja kuten Reijokin totesi - koskikara onkin ruskea eikä musta ja sen huomaa oikein valottuneesta kuvasta mainiosti. Koskikara liikkuu paljon eikä se päästä kuvaajaa kovin lähelle, mutta asentovaihtoehdot ovat kuitenkin aika lailla samanlaisia. Minulla onkin kuvia koskikarasta edestä ja takaa, sivulta ja päältä. Vielä on saamatta se unelmien kuva, jossa lintu tekisi jotain harvinaista tai saisin linnun kiinni liikkeestä. Lentoonpyrähdys ja sukeltaminen syvyyksiin tapahtuu nopeasti.

Jos haluat tutustua lintulajiin tarkemmin, kannattaa avata luontoportin sivu http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/koskikara

Koskikaran tapaa varmimmin nimensä mukaisesti kosken ääreltä. Kainuussa virtaavia koskia on läpi talven muutamia. Itse olen viraillut kameran kanssa Paltamon Melalahdessa Hakasuon myllyn hyödyntämällä Kivesjoella, Ristijärvellä Karppalan Myllyn Torvenjoella ja Kuhmossa Pajakkakoskella. Ylhäällä oleva kuva on otettu toissapäivänä Kivesjoelta ja virtaavan kosken keskellä oleva Torvenjoelta.

Koskikaran kuvauksessa käytin 400 mm objektiivia, jolla pääsee tarpeeksi lähelle kohdetta ja kuvankäsittelyssä rajaamalla pääsee jo käsiksi yksityiskohtiin. Koskikuvauksessa näin talvella haasteen asettaa vähäinen valo ja voimakas valkoisen ja mustan valoero, kun olisi saaatava näkyviin sekä musta että valkoinen kaikilta sävyiltään. Kamera antaa automaattisesti väärän valintavaihtoehdon kohdisti valotuksen mittauksen sitten lumeen tai koskeen. Yleensä selviän tästä ongelmasta ylivalottamalla kuvaa pari astetta ja kuvaamalla raw:illa, joka mahdollistaa vielä aika paljon korjausvaihtoehtoja kuvankäsittelyssä. Mutta silti aika usein käy niin, että kuvasta tulee liian tumma ja vaalentaessani sitä syntyy liian paljon kohinaa. Raakamuuntimen kuvankohinan poisto onkin mainio työkalu siinä vaiheessa. Ainut huono puoli siinä on, että se hävittää hienoja yksityiskohtia samalla. Mutta joka tapauksessa kuvasta voi tulla vielä aivan käyttökepoinen.