sunnuntai 2. marraskuuta 2014



Lumoa pakkasesta

Kainuun syksy kääntyi kylmäksi, mutta luonto teki siinä vaiheessa taideteoksia. Ensimmäinen kuvauskeli oli, kun vesi jäätyi kasvien pinnoille pieninä pisaroina. Silloin oli aika kaivaa makro-objektiivi esille  ja kiinnittää kamera jalustaan. 

Tällainen kuvauskeli on ainutlaatuinen ja kuvaus on tehtävä heti, koska huomenna samaa tilannetta ei enää todennäköisesti ole ja niin kävi nytkin - seuraava leuto päivä sulatti koko komeuden. Onneksi tuuli ei ollut kuin hentoinen, koska se olisi pilannut kuvauksen pimenevässä illassa. Nyt pystyin kuvaamaan vielä ISO100:lla ja aukolla 8 sekä 11 kohtuullisen nopealla suljinnopeudella. Ilman jalustaa kuva olisi tärähtänyt välittömästi. Lisäksi minulla oli käytössä lankalaukaisin. 

Muutama päivä jääkuvauksista, luonto yllätti jälleen. Kasvien pinnoilla ollut vesi jäätyi lumipiikeiksi kasvien pinnoille. Edelliset kuvaukset tein lähiniityllä, mutta nyt otin auton ja ajoin Oulujärven rannalle Paltaniemelle Pappilaniemeen. Määränpää oli Pappilanniemen rantakivikko. 

Rannalla kasvaa leppää, jonka kävyt olivat komeasti kehystyneet lumisiin piikkeihin. Vieressä olevan kuvan taustan ylivaloitin tarkoituksella, jotta sain valkean taustan ja toisaalta näkymään tummanruskeiden käpyjen yksityiskohdat. 


Kajaanin rautatieasema on historiallisesti erittäin kaunis miljöö. Rautatieaseman pihalla kasvaa muutama upea pihlajayksilö, joiden marjan tuotanto oli tänä vuonna todella runsas. Marjat ovat jostain syytä myös erittäin hyvin säilyneitä tuholaisilta ja taudeilta. Syysloman alussa, kun kävin hakemassa tyttäreni junalta, ihastuin jo marjoviin pihlajiin. Nyt muistin pihlajat ja päätin käydä kuvaamassa niitäkin. Siellä odotti todella kuvauksellinen marjasato aivan kuin rautatieaseman ohi olisi puhaltanut yht'äkkiä jäätävä tuuli, joka oli tehnyt lumipatsaita kaikesta kasvavasta. Kuvasin
suurimmalla mahdollisella aukolla 2,8 ja joitakin 4,5. Valitsin suuren aukon, koska kuvasin käsivaralta ja valoa ei ollut tarpeeksi nopeaan suljinaikaan. Aukon valinta oli sopiva, koska samalla sain taustan sumeaksi ja tasaiseksi. Näin itse kohde erottuu hyvin taustasta. 






Seuraava kohde oli Kuluntalahden venesatama. Toive olisi ollut saada järvestä nousevan sumun sisälle kuvattua siellä asustanut joutsenpariskunta, mutta joutsenten muutto oli jo alkanut eikä niitä näkynyt enää maisemassa. Rannan kasvusto oli kuitenkin kuvauksellista ja yleisinä kasvaneet rikkakasvit olivat nyt "talventörröttäjinä" saaneet komeita huntuja ympärilleen. Hämähäkinseitit ja kuolleet maanpäälliset kasvustot olivat kuitenkin uudistaneet kesän kauneutensa. Kokeilin lähikuvausta telellä ja toimi hyvin, vaikka jonkin verran kuviin tulikin vinjetointia eli kuvien reuna-alueet jäivät tummemmiksi. Toisaalta kuvassa tummuus näytti tarkoituksenmukaiselta ja ehkä kuvankäsittelyssä olisin lisännyt kulmien tummuutta, jollei objektiivi olisi sitä jo tehnyt.
Kuluntalahden sataman puut valkoisen hunnun peittäminä. Taustalla sumuverho estää näkymän kauemmaksi.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti