Nyt sinne pääsee - Arppen muistometsä tarjoaa elämyksen aikuiselle ja lapselle

Vain 8 km Kajaanin keskustasta alkaa luonnonsuojelualue, jonka ympäri kiertää 2,2 km:n luontopolku. Pienen metsätaipaleen jälkeen nousen ylöspäin kuivaa kalliokangasta ja ihastelen lukuisia kelopuita, jotka selkeästi ovat pesimäpuina erilaisille linnuille ja hyönteisille. Yritän tähystää puustoon ja bongata viirupöllöä, joka asustaa alueella, mutta tällä kertaa se jää haaveeksi. Sitäkin enemmän metsä tuo mieleen muistoja lapsuudesta, jolloin leikimme vielä paljon metsässä, joka ainakin tuntui yhtä mahtipontiselta ja suurelta kuin tämä metsä. Luonnosuojelualueella on kunnon puuta eikä tehometsätalous ole päässyt tuhoamaan luonnon monimuotoisuutta. Imen voimaa lähes tai jopa ylikin 100 vuotiaista puista ja istahdan hetkeksi seinäsammalpeitteelle tutkimaan ympäristöä tarkemmin. 

Naavojen ja luppojen peittämät puut nousevat korkeuksiin. Edessäni on luonnontilainen kiviröykkiö, joka on peittynyt osin palleroporonjäkäliin ja erilaisiin sammalliin. Tikka kutsuu jossakin kauempana- ihannepaikka asua, kun pesäkoloja on tarjolla yllin kyllin.

Sukellan takaisin jylhään metsään ja tähyilen ylöspäin sinitaivaaseen. Yritän kuvata kaatuneita keloja ja harmittelen, kun en ottanut mukaan laajakulmaa. 100-400 mm objektiivi vangitsee vain osan elämyksestä. Valoa metsässä on keskipäivällä tähän aikaan tarpeeksi liikkumattomien kasvien kuvaukseen, joten muutama otos tulee jopa mieleinenkin.

Olen kävellyt aurinkoa vasten jo puolisen tuntia, tosin hitaasti ja luontoa tutkiskellen, kun polku alkaakin kääntyä ja maasto muuttuu soiseksi. Polku kestää hyvin kulkea maastokengillä, mutta polulta siintävä lampi houkuttelee lähemmäksi. Täällä voisi olla lakkojakin kesän loppupuolella - kuivuneet lakan lehdet enteilevät uutta käyntiä myöhemmin heinä-elokuun vaihteessa. Suoalue on luonnonsuojelualueen vieressä eikä kuulu enää suojelualueeseen, joten sieltä uskaltaa marjojakin käydä hakemassa. Muutoin Arppen muistometsäalueelta on kasvienkin keruu kielletty.

Nyt saan optiikan hyötykäyttöön, sillä lammen toisella puolella uiskentelee telkkäuros. Valkoinen piste kiinnittää vielä tässä vaiheessa vuotta huomion, kun lumi on sulanut ja uros on vielä juhlaväreissään. Vaikka olen mielestäni tosi kaukana, uros huomaa liikkeen ja lähtee lipumaan kauemmaksi. Jatkan matkaa.

Polku ohittaa lammen reunustaman erilaisista rahkasammalista muodostuvan mättään ja melkein astun pikkuruisen korvasienen päälle. Tässä voisi olla eväiden syöntipaikka. Istahdan taas ja noukin kahvipullon repusta. Tulipaikkoja matkan varrella ei ole ja tulta sinne ei saa tehdä, joten voileipä ja kahvi riittävät tällä kertaa energiavarannon nostamiseen. 

Kurki ääntelee jossain kauempana, mutta ääni kuuluu sen verran hiljaa, ettei sitä kohti kannata lähteä suunnistamaan.

Ihastelen harmaaröyhelöitä puiden pinnoilla. Epifyytti on sopeutunut kasvamaan puun pinnalla ottaen kosteutta ilmasta ja sateiden mukana tuomasta vedestä.

Polku loppuu ja auto näkyy jo parkkipaikalla. Tänne on päästävä uudelleen voimaantumaan.



Matka oli helppo taittaa ja mukaan voisi ottaa lapsiakin- reitin pituus on sopiva ja reitti on turvallinen kulkea. Kesäkuuun alkupuolella varottava viirupöllön poikasia, koska emo puolustaa tiukasti jälkeläisiään ja emon koko on kuitenkin pituudeltaan lähes puolimetriä ja siipien kärkiväli yli metrin terävästä nokasta puhumattakaan. Muutoin eväät mukaan ja koko perhe retkelle!